lauantai 23. kesäkuuta 2012

Juhannusta

Juhannusaattona olin Riihikoskella sisareni luona. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja oli ihana kesäfiilis. Syötiin hyvin ja
Jälkiruualle ajelimme muutaman kilometrin päähän paistamaan muurinpohjalettuja. Pöytä katettiin vanhan ison koivun alle ja hyvää oli; lettuja, omena-kanelihilloa, raparperihilloketta, vanilijakastikevaahtoa ja kahvia kauniista kupeista. Ihana kesäilta kului sangen joutuistasti ja olikin jouduttava takaisin Riihikoskelle, että halukkaat pääsivät saunaan.
Myöhemmin illalla ajelimme Yläneelle katselemaan kokkoja.


Viikolla kävin Turussa ja vierailin myös Taija ja Lauran uudessa kodissa. Olikin tosi kiva asunto jossa oli tilaa vähän enemmän kuin edellisessä ja ihana iso keittiö. Olen tosi onnellinen heidän puolestaan.
Nämä kauniit langat ovat Lai-Lai-Laikalankaa ja kotiutuivat tänne Auraan odottelemaan tietoa siitä miksi haluavat muotoua..

Tässä on kuva ratsutilan viimeisestä hevosesta apilaniityllä...löysin tämän pikku hevosen pihalta ja ehdin pelastaa sen ennen kuin se joutui ruohonleikkuriin. Nyt sen laiduntaa lautakuorman vetoaisan päällä:)

Vielä kuva juhannuspäivän aamiaisesta. Mansikoita ja vanilijakastiketta, hyvää oli:)

lauantai 16. kesäkuuta 2012

Kummallista....???

Avatessani tänään blogin niin kuva oli ihmeellisen näköinen...ei tullut ollenkaan kenttää mihin asioita kirjoitellaan, no painoin nappia joka on ruudun vasemmassa alareunassa ja jossa luki, että bloggaa tästä.
Tein työtä käskettyä enkä ymmärtänyt tyhjentää teksikenttää ja nyt on siis viimeinen teksti kahteen kertaan...:(
Sitten yht äkkiä aukesikin tämä vanha kuva, hoho kyllä tietotekniikka on kummallista

No joka tapauksessa tätä kukkaa piti alunperin ihmetellä.
Ostin hukkuneiden orvokkien tilalle kaksi tälläistä kukkaa, yhtään en tiedä minkä nimisiä ovat.
Torimyyjä kertoi kukan kukkivan silloin kun on aurinkoa ja menevän suppuun silloin kun aurinko on poissa...täällä minun parvekkeellani se kyllä toimii juuri päinvastoin. Ihmettelin jo, että olenko saanut jotkut vanhat kappaleet, kun kukat olivat pari päivää ihan supussa vaikka aurinko paistoi täydeltä taivaalta. Tänään ei paista yhtään ja näin kauniina kukkii kukka pöydälläni:)
Puikoilla on hihattimet siltä varalta, että tarvitaan pitkiä hihojakin kesällä. Lankana on valkoinen Schachenmayr Rheuma Thermal Wolle, tämä on ihana lanka neuloa ja on varmasti mukavan tuntuinen paljaalla ihollakin:)
Skootteri valitetavasti on rikki enkä ole päässyt sen kanssa mihinkään. Suunitelmissa olisi päristellä Liedon keskustaan,vaihtelun vuoksi vähän eri maisemia ja kauppoja:)

Päven kässäpussi: Vihdoinkin omat vyyhdinpuut

Päven kässäpussi: Vihdoinkin omat vyyhdinpuut: Vihdoinkin pitkän hakemisen jälkeen löysin omat vyyhdinpuut. Facebookin Rätei, Lumpui ja Retroi- sivustolla kyselin jos jollakulla olisi ...

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Vihdoinkin omat vyyhdinpuut

Vihdoinkin pitkän hakemisen jälkeen löysin omat vyyhdinpuut.
Facebookin Rätei, Lumpui ja Retroi- sivustolla kyselin jos jollakulla olisi ylimääräisiä ja sieltähän ne sitten löytyivätkin edulliseen 14 euron hintaan. Olen näistä haaveillut varmaan pari vuotta, mutta uudet maksavat alkaen 60€ ja olen pitänyt niitä vähän hintavina.
Nyt, kun kerran on omat vyyhdinpuut niin jo kaksi vuotta laatikoissa marinoituneet Vironvillatkin pääsivät kerälle sekä keväällä ostamani monivärinen Merino
Merinosta suunnittelin tekeväni huivin, mutta se on liian kirjavaa ja joutui purkuun ja nyt on puikoilla tälläinen;
Liukuvärjättyä Vironvillaa. Vähän tuntuu käteen kovalta tämä lanka, mutta jos ei laita ihan kaulaan kiinni niin uskon tätä voivani käyttää esim. villatakin asemasta kesällä.
Keltainen tunika odottelee saumojen ompelua, mutta juuri nyt ei ole sellaista inspiraatiota ilmassa.
Huomenna on työkkäripäivä, mutta nyt keitän päiväkaffeet:)

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Perjantaita

Tästä kasasta on tulossa minulle kesäpaita. Samasta langasta ( Novitan Miami) olen jo yhden teelmyksen tehnyt, oikein mallista sen tein, tämä nyt työnalla oleva on omasta päästä...
Otin vain vähän koko-osviittaa lehdestä. Keltainen on luonnossa aika paljon kirkkaampi kuin kuvassa ja koska halusin vähän lisäväriä niin neuloin joukkoon vähän muitakin värejä.
Päivän kissakuva on Paronista. Tänään oli siivouspäivä ja molemmat kissat joko inhoavat tai pelkäävät pölynimuria. Tästä siis seurasi hurja huushollin ympäri säntäily ja juoksu. Siinä tohinassa Paroni sitten kaatoi toisen pöydällä olevista vesikupeista ja sitten imurointi muuttui osittaiseksi lattianpesuksi, kun vettä oli pöydällä, tuoleilla sekä aika paljon myös lattialla.
Ja herra itse näyttää parvekkeella siltä että; jaa mää vai?
No sehän oli vain vettä ja kuitenkin olisi pitänyt pestä kivet ja kippo joten siinähän se sitten tuli hoidelluksi.
Parvekepuutarhasta olen onnistunut hukuttamaan orvokit, muuten siellä kasvit ja kukat voivat suhteellisen hyvin. Tomaattiin on tullut uusia pienen pieniä alkutomaatteja ja Basilikakin on pysynyt hengissä. Tein tänään tomaatti-basiligasalaattia(kaupan tomateista vielä) ja kyllä maistui hyvälle!!
Aurinko paistaa ja on viikon kaunein sekä lämpimin päivä tähän asti, huomenna potkaisen skootterin käyntiin ja menen vähän ajelulle:) sitä siis odotellessa...

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

HHHRRR, kylmää

Kyllä on kesäkuu alkanut koleasti. Turun Sanomissa luki tänään, että Tukholmassa oli eilen saman verran lämpöasteita kuin jouluna. Eikä se paljon täälläkään varmaan heittänyt ja kylmää on edelleen. Aamulla jo ajattelin, että jonkunsortin lämmitin pitäisi parvekkeelle hommata sen veran vilpoiselta tuntui aamusauhuilla. Kissoillakin taitaa vilu tulla, kun ovat vain lyhyitä pätkiä ulkona eikä kumpaakaan haittaa vaikka ovi on kiinni....tämä kuva Paronista on jo muutaman päivän takaa, mutta sopisi tähänkin päivään.
Puhtaus on puoli ruokaa..niinhän vanha kansa sanoo:) Tiiti lämmitteli sisällä olevassa kiipeilypuussa eilen.
Tänään sain vihdoin valmiiksi punaisen kesätunikan joka on ollut työn alla jo pidemmän aikaa ja valmiinakin jo viikon, mutten ole saanut aikaiseksi päätellä langanpätkiä ja neuloa paria pientä sauman pätkää..Tänään otin itseäni niskasta kiinni ja nyt tunika on päälläni:)
Toivottavasti ensi viikolla olisi kesäisemmät kelit.