lauantai 14. tammikuuta 2012

Keskeneräisiä

Päätin tänään päivittää Neulojan päiväkirjaan tekeillä olevat työt. Tekeillä on Novitan TicoTicosta sukka ja kyllä se vaan on uskottava ettei moniväriseen lankaan kannata mitään kuviota neuloa, ihan haaskuun menee... Toinen keskeneräinen on tämän hetkisestä lempilangasta suunnitteilla oleva huivi. Vielä en tosin ole päättänyt minkämallinen huivi olisi tästä langasta kiva?
Eilen Turussa käydessäni ostin myös yhdet neliskanttiset sukkapuikot, ne on käteen aika mukavan tuntuiset ainoa vika on se että valittavana oli vain 20cm.n puikkoja ja ne eivät ole kovinkaan kätevät näin talvisaikaan, kun bussissa neuloessa puikot menevät takin hihoihin:(( Että tämmöstä tällä kertaa

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Rannustimet

Neuloin itselleni tälläiset rannustimet, kun ranteita aina paleltaa. Lankana on Dropsin alpakka joka minusta on ihan ihana lanka:) Mallina on sama joka jo aikaisemmin sukissa esiteltiin, Suuresta silmukkakirjasta. Kuva on vähän huono, mutta on vaikeaa poseerata toisella kädellä ja ottaa kuvaa toisella
Kello on 23,45ja minä olenkin yövuorossa syystä, että tv.stä tulee Yö-yhtyeen Kiitos ja Kunnia kiertueen tv-taltiointi.
Voi kun olisin halunnut mennä paikan päälle itsekin niin hienolta tuntui tunnelma ja Yöhän on ihan parasta!! Mutta menee se nyt näinkin. Kurjaa vaan, että kello  on jo yö eikä voi volyymeita laittaa kovemmalle:)

tiistai 10. tammikuuta 2012

Pitsisukkia

Tässä on kahdet valmistuneet pitsisukat;
Nämä valmistuivat Lankabaarin Mokkasukasta joka jo kertaalleen oli sukkana, mutta en onnistunut mallin kanssa ja purin ne. Nyt ovat toisella mallilla tehdyt ja hyvin onnistuneet:)

Näm tein Nalle Aloeverasta. Molemmat mallit ovat aiemmin esitellystä Silmukkakirjasta:)

maanantai 9. tammikuuta 2012

BlingBling

Novitan Kide-langasta neulottu puseron takakappale on odotellut vuoden laatikossa josko sitä etukappaletta tulisi, no ei tullut koskaan ja tänään takakappalekin joutui purkuun, langasta muotoutui tälläinen soffatyyny.
Ihan on kivan näköinen ja suunnitelmissa on neuloa vielä pari muutakin jostain toisesta langasta. Langassa olevat paljetit tuovat vähän luxusta soffalle ja olohuoneeseen

torstai 5. tammikuuta 2012

Ai niin

Neulekirja kirjastoni on kasvanut tämmöisellä silmukkakirjalla.
Xante käväisi kaupungilla ja toi minulle tuliaisiksi tämän kivan kirjan. Juuri nyt puikoilla olevien sukkien pitsimalli on juuri täältä napattu:)

Muuttoja

Aurinko paistaa ulkona ja sen vuoksi olikin sitten ihan pakko rynnätä kylälle ja kukkakauppaan. Tässä on meille tänään muuttaneet uutuudet...Aloevera muutti olohuoneeseen
Tämä kukkiva kasvi ( nimeä en tiedä) asuu ruokapöydällä ja
tulppaaninippu olkkarin pöydällä.
Käsitöitäkin on kyllä tehty; yhdet sukat ovat valmiina vain kuvausta vailla ja seuraavat ,purkulangasta, ovat yhtä sukkaa vaille valmiit.
Laikan ihanasta mohair-silkkilangasta aloitin huivin( klassiset kolme kertaa) mutta lanka edelleen miettii minkälaiseksi huiviksi haluaa asettua...

tiistai 3. tammikuuta 2012

Valmista tuli:)

Tuotannon keskeytys olikin sitten aika lyhyttä laatua koska tässä tunika nyt on valmiina.
Tilaaja oli tuotteeseen tyytyväinen joten neulojakin voi olla hyvillä mielin. Minulla on sellainen "luonnevika", että neuloisin kyllä kaikkia kappaleita vaikka miten paljon mutta  kappaleiden yhdistäminen on sellaista pakkopullaa
Seuraavaksi taidan aloittaa huivin ihanasta mohair-silkkilangasta jonka olen Laikan värjäämöstä ostanut:)
Huivin neulomisessa on sekin hyvä puoli ettei tarvitse yhdistellä mitään paloja...