perjantai 29. huhtikuuta 2011

I.V.N.N.K

Tänään oltiin neulomassa Lankabaarissa. Valitettavan vähän meitä siellä nyt oli..:(
Myös tyttäreni oli kanssamme neulomassa:=)
 Päivän saalis oli kudetta josta toivottavasti syntyy keittiöön matto, kaksi ihanaa lankaa ( toinen Laikan klubi-pussista, karkit söin siltä istumalta:), lahjaksi saadut kahdet KnitPron pyöröt, kaksi kaapelia ja kahdet päät.Kiitos!!!

Nämä kauniit langat muuttivat meille!! Keltainen on tilattu ja turkoosi klubipussista. Saapas sitten nähdä mitä näistä syntyy.

Ja vielä päivän teemaan sopien sain  kunigatarnapit:=) Täytyy tarkaan harkita mihin näitä kiinnitän.
Turun torilta kävimme ostamassa tuoretta vihreää parsaa, sitä siis nyt keittämään.
Ensin pitää kuitenkin katsoa "Oi ihana toukokuu" olen jäänyt koukkuun sarjaan.

torstai 28. huhtikuuta 2011

Satoa tulossa:=)

On toisessakin purkissa eloa ikkunalla, kuinka jännittävää tiirailla silmä kovana joka päivä purkkeihin. Ja voi sitä iloa, kun purkin pinnalla näkyy jotain vihreätä=) Tämä on varmaankin ruohosipulia.. Kaksi muuta purkkia ovat vielä ihan mustina, mutta ehkä sieltäkin sitten jotakin tulee. Basilika on hyvässä vauhdissa, kasvaa melkein silmissä joka päivä.
Huomenna neulomaan Lankabaariin, näen tyttönikin samalla ja saan ensimmäisen paketin Laikan lankaklubilta, jännittää mitä ihanuuksia tulee..

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Jäätelökesä

Kyllä täällä myös käsitöitä tehdään vaikka viimeiset kuvat ovatkin olleet kukista, suklaasta ja kasvihuoneesta.
Kesän lähestyessä ajattelin, että tarvitsen puuvillaneuleen. Jäätelökesä löytyi Ullasta.
Ja tietysti myös yksi kuva kukasta. Luulin jo kukkakauppiaan huijanneen minua väittäessään, että soilikki kukkii koko kesän. No, kaikki kukat kuihtuivat ja ajattelin, että terve. Xante neuvoi leikkaamaan kuivat varret pois ja odottemaan kärsivällisesti uutta kukinttaa. Ja sieltähän se nyt on tulossa, kukka!!:)

Ai niin..

Juu, piti kirjoittamani myös, että I.V.N.N.K lähtee hankintamatkalle Tallinaan 12.5
Odotan sitä jo nyt kovasti, pitää käydä netistä valmiiksi katsomassa mihin kannattaa rynnätä tyhjän laukun kanssa. Kaarnaluksiin tietysti ainakin. Seurueen kokeneemmat lankamatkailijat varmaankin tietävät sopivat osoitteet.
Yövymme Tallinassa joten varmaankin tulee myös mentyä kerran pari syömään johokin kaupungin lukuisista hyvistä ruokapaikoista. Ja voi olla, että myös jossain muissa putiikeissa tulee käytyä.
En ole Viron euroon siirtymisen jälkeen siellä käynyt joten on kiva katsoa onko hinnat paljon nousseet siellä.
Mukavaa reissua odotellen. Pari viikkoa saisi nyt kulua sillai äkisti:=)

Postia

Kuka väittää, että postista tulee vain laskuja? Ei minulle ainakaan joka päivä,  sillä tänään oli postilaatikossa lähetys suklaaklubilta. Ja voi mitä ihanuuksia:) Mistäköhän sitä aloittatsi? Ehkä tuosta suklaakahvista...

lauantai 23. huhtikuuta 2011

Kurkistus

Kurkistus "ikkaunapenkkikasvihuoneeseen" paljasti, että jotain on ruukusta tulossa. Hianoo!! Muissa ruukuissa ei elämää vielä näkynyt, mutta nyt alan uskoa että niistäkin ehkä jotain esille pulpahtaa. En enää muista missä järjestyksessä ruukut ikkunalla ovat ja mitä missäkin purkissa on, mutta kyllä se sitten selviää, kun kasvustoa on enemmän:)
Kesä tulee!!!

torstai 21. huhtikuuta 2011

Ihana lanka!

Aloitin eilen huivin ihanasta huivilangasta, jälleen kerran. Tämä lanka on ollut puikoilla jo muutamaan kertaan, mutta aina joutunut purettavaksi. Toivottavasti ollaan nyt yhtä mieltä siitä mikä se haluaa olla.
Neule näyttää vähän epätasasiselta, mutta pingotus varmaankin saa silmukat asettumaan kunhan nyt ensin päästään siihen vaiheeseen. Ja pitäähän käsityössä olla käsityön leima...

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Pääsiäistä

Pääsiäisen väriset tulppaanit olohuoneen pöydällä tietävät, että kevät on jo pitkällä. Lumesta ei näy enää edes rippeitä täällä meidän kylällä.  Viikonlopuksi on luvattu loistavat ulkoilusäät ja johonkin päin suomea jo melkein hellekelit.
Tyttären turkoosi huivi on valmiina, vain pingotus puuttuu. Ja uusi on tietysti jo aloitettuna.
Kasvihuoneessa ei näy vielä edistystä, mutta ehkä se itäminen nyt kuitenkin vie kauemmin kuin viikon, malttamattomana odottelen:)
Iloista Pääsiäistä.

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Huivi

Tälläinen huivi on puikoilla, varmaankin kohta valmistumassa. Dropsin Alpakka on lankana ja huivi menee tyttären kaulalle. Hyvään aikaan tuli aloitettua, kun eilisten vaalien jälkeen tänään jo tuulet ulkona puhaltavat voimalla. Aika paljon tulikin neulottua  illalla vaalituloksia seuratessa. Tästä tulee sitten varmaankin vaalihuivi:)
Pääsiäiseksi Pekka Pouta lupasi meille jo  + 20 lämmintä, kesä on tulossa ystävät: : =) Hyvää alkavaa viikkoa lukijalle!

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Aurinkoinen

Tämä aurinkoinen kukkakimppu hyppäsi käsiini ruokakaupassa ja pakkohan se oli kotiin kantaa. Varsinkin , kun Soilikki on lakannut kukkimasta( vaikka myyjä sanoi sen kukkivan koko kesän:(
Aurinko paistaa ja se on hyvä. Tekee hyvää mielialalle ja varsinkin eilen istuttamilleni yrteille. Taitavat olla vähän hidasta sorttia itämään, kun vielä ei näy purkkien pinnalla mitään edistystä tai sitten minä olen kärsimätön kasvattaja. Tämä onkin minulle uusi aluevaltaus, nimittäin yrttien kasvatus saa nähdä tuleeko  satoa. Oikein jännittää..

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Muutto

Mehikasvit ikkunalta muuttivat häkkyrään ja yrttiruukut ikkunalle, johon paistaa aurinko:=)

Istutusvimma

Tänään iski ihan kaamea istutusvimma. Ei auttanut muu kuin rynnätä Masku-kauppaan ostamaan siemenpusseja. Basilika, ruohosipuli, persilja ja kehäkukkia kasvaa( toivottavasti!) häkkyrässä. Flamingo  ja juoru saivat uudet purkit ja lisää multaa.
Nyt vaan satoa odottelemaan. Jostain kumman syystä minulla oli myös yksi kerä ihanan limen väristä nallea kassissa, kun tulin kotiin..Viikonloppuja vaan.

tiistai 12. huhtikuuta 2011

"Työtila"

Täällä näitä väkerryksiäni valmistelen, kuva tosin on otettu jo vähän aikaa sitten, silloin paistoi aurinko. Nyt sitä ei muutamaan päivään ole näkynyt:( Laatikoissa on lankaa.. Töitä ei ole valmiina esiteltäviksi, mutta puikoilla on kahdet sukat ja yksi huivi joten on toiveita jotain valmistuvankin.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Tupsuja

Tämä tupsukone on paras keksintö ikinä, puikkojen jälkeen. Lankabaarista nämä olen ostanut, minulla on neljää eri kokoa "konetta". Projekteina on jämälangoista tehdä tilataidetta olohuoneeseen. Kiinnitän tupsut styrokslevyyn ja ripustan seinälle. Tämä on pitkäntähtäyksen projekti, mutta televisiota katsellessa on samalla helppoa kieputtaa tupsuja. Pärekorillinen on jo valmiina, mutta vielä tarvitaan aika paljon lisää. Periaattenani on etten osta tätä varten lankaa vaan käytän niitä jotka ovat valmiista töistä jääneet yli eikä niistä saa enää muuta kuin tupsuja:)
Nyt olisi toivomuslistalla sellainen vehje johon voi lankavyhden laittaa ja kerimiskone, vai mikä sen nimi on?
Jos joku haluaa minut iloisesti yllättää niin tässä olisi vihje.
Hyvää alkavaa viikkoa!

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Kesävoit valmistuivat

Ennätysvauhtia valmistuivat kesävoit ja uudet ovat jo puikoilla Kyllä oli hyvä investointi ne uudet puikot ne ovat  ihanat ja työ edistyy kuin itsekseen. Alkuviikolla lankakauppaan ostamaan sopivia lankoja:)

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Ihanat uudet puikot

Siis eilen postissa tulleet sukkapuikot on ihan huiput, niillä tikuttaa oikein nautinnollisesti. Eilen sukkia aloitin ja  tänään  ovat melkein valmiit tai toinen on ihan valmis:) ja toinen yli kantapään. Kuva tulee joskus kunhan saan aikaiseksi. Valitettavan vähän on varastossa ohutta  sukkalankaa.. Aurinkoa on tänään taivaalla vähän näkynyt ja mielialakin sen myötä valoisempi. Hyvää viikonloppua lukijalle:)

torstai 7. huhtikuuta 2011

De Lux-puikot

Posti toi hienot sukkapuikot, De Lux-mallia ja nyt pitää heti aloittaa joku sukka, kun on niin hienot puikot olemassa:) Ja ainoa kekskeneräinen työ on huivi joka toivottavasti pikkuhiljaa valmistuu.

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Ihania


Tälläisiä ihania asioita paljastui paketeista. Kaulakorun kivi on Hannun itsensä kalastama tai kaivama:) hieno on joka tapauksessa. Taulu Veetin maalaama tilaustyö, tiedä vaikka olisi uusi Picasso meidän suvussa.  Vietettiin ihana viikonloppu yhdessä, koko suku.

Voi, voi mistä paketista aloittaisi?:)

Porukan nuorin Veeti 5 vee oli vähän ihmeissään mistä paketista sitä sitten aloittaisi..olihan joulupääsiäinentupaantuliasiet ja paketteja vaikka miten paljon.

Tyttäreni Tui ja puolisonsa Laika

Viikonloppuna oltiin Hirvensalmella pikkusiskon luona koko suku, tässä neulojatyttäreni Tui ja hänen puolisonsa Laika ihanassa saunamökissä