lauantai 29. joulukuuta 2012

Vuoden viimeinen päivitys:)

Niin se Joulu sitten tuli ja meni...kaamea toohotus parin päivän huipennuksen vuoksi.
Mutta minä kyllä olen niin Jouluihminen, että nautin siitäkin tohotuksesta.
Jouluaattona oltiin sisareni kodissa Riihikoskella
Nämä Joulukorvikset olen askarrellut joskus aikoja sitten, mutta nyt löysin ne sopivasti käyttöön.
Joulujoukkue oli melkein kokonaisuudessaan koossa ja oli mukavaa yhdessä oloa. Syötiin hyvin ja Joulupukki toi mieluisia lahjoja kaikille, Mauno mukaanlukien.
Joulupäivänä herkuttelin brunssilla; siianmätiä, paahtoleipää ja kaffia:) Hyvää oli!

Rauhallisesti siis sujui Joulunpyhät ja nyt vaan Uutta Vuotta odottelemaan:)
Toivottavasti sillä olisi vain mukavia ja hyviä asioita tuomisinaan..

torstai 20. joulukuuta 2012

Jouluaskarteluja

Joulu tulla jolkottaa...:)
Novitan Joululahjalehdestä kopioin tämmösen jouluidean:)tupsuja pajukranssissa.. Parvekkeelle väkersin Sypressistä neulojan joulupuun samalla idealla plus, että siinä on myös Led-valosarja. Ihan kivan näköinen, kun illalla näkyy olohuoneen ikkunasta. Sisälle ei voi kuusta laittaa, kun en oikein tiedä miten kissat siihen suhtautuu:)
Jalan kanssa olin tänään kontrollissa Loimaalla ja hyvää kuuluu..pyörätuoli jäi sinne ja kokopainolla saa aloittaa kävelemisen pikkuhiljaa. Tosi ihana juttu, voi vaikka lähteä itekseen kauppaan eikä ole vankina täällä kotona neljän seinän sisällä. Niin paljon jännitin tämän päivän kontrollia, että piti päivällä ottaa oikein parin tunnin päivätorkut:)
huomenna käärin hihat ja aloitan joulusiivouksen...

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

aikaista aamua..


En olekaan vähään aikaan täällä käynyt...
Jalka on edelleen siinä kunnossa, että kaksi keppiä on kulkuvälineenä ja puolipainovaraus voimassa vielä kolmisen viikkoa. Luutumisesta sitten riippuu saanko alkaa kävelemään koko painolla kolmen viikon päästä. Kovasti jo odotan, että pääsisin paremmin liikenteeseen, huoh Kyllä sitä alkaa arvostamaan asioita eri tavalla, kun liikkuminen on rajoitettua. Viikon kohokohta on kun pääsee ruokakauppaan ja kaikki toiminta on vähän hankalaa käsien ollessa kiinni kepeissä.
Neuleita valmistuu pikkuhiljaa ja joulu on jo suht paketissa. Joulusiivous pitäisi aloittaa...
Palataan taas kuvien kera...

torstai 22. marraskuuta 2012

Joulu puuhasteluja

Kaunis Amaryllis-kimppu olohuoneen pöydällä muistuttaa, että joulu on jo ovella...Lahjoja olen  pikkuhiljaa värkännyt ja hommannut pakkausta odottelemaan.
Oikeastaan olen aika hyvässä vaiheessa näiden juttujen kanssa sillä vain yksi ihminen on enää "ongelmana" tai siis se mitä hänelle hommaisin..
Joulua vietetään melkein koko porukan voimin Riihikoskella ja odotan sitä jo kovin. Olen myös päättänyt, että jouluna saan syödä ihan just sitä mitä haluan, Fazerin sinistä, Gröna Guloreita, juustoja jne..nam:)
Mutta nyt taas neuleen pariin jotta saan sen ajoissa valmiiksi, kuvia ei voi laittaa jos joku vaikka käy täällä kurkkimassa:))

lauantai 17. marraskuuta 2012

Kädentaito-messut Tampere 2012

Eilen aamutuimaan suuntasimme auton nokan kohti Tamperetta ja Kädentaito-messuja.
Vähän jännitin, että miten sujuu autoon meno ja ulos tulo...No, hyvin sujuivat molemmat kaikissa pyhsähdyspaikoissamme.
Ilma oli kaunis ja matka sujui ongelmitta. Ruuhka pysäköintipaikoille alkoi jo ennen moottoritieltä poisumista ja kohtuullisen matelun jälkeen ihmettelimme mihnin pistetään auto, turhaan murehdittiin sillä ystävällinen pysäköinninvalvoja ohjasi meidät sulkunauhojen sisäpuolelle parkkeeraamaan parhaille paikoille vaikkei minulla sitä Inva-lappua ollutkaan.Pyörätuoli oli takahotlarissa sillä en uskaltanut lähteä koko päiväksi liikkeelle pelkillä sauvoilla
Lippua ostaessamme koimme toisen iloisen yllätyksen sillä sisareni pääsi sisään ilmaiseksi, minun avustajani.
Väkeä oli valtavsti ja tungos aikamoinen, mutta kiersimme kaikki kolme hallia ja muutamia hankintojiakin tuli vähän tehtyä:
Tämä ihana killutin katoon. Toteutettu vanhoista hopealusikoista, kristalliprismoista ja rautalangasta, Hieno!

Tämä ihana Handun lanka, ehkä joku pieni huivi tai muu kaulan lämmitin...

Ja tämä ihana kaulakoru, kaiken värisiä kiviä, ei ole niin väliä minkä värisiä vaatteita on päällä sillä nämä sopivat kaikkeen.
Messujen jälkeen menimme Heselle syömään roskaruokaa ja paikalliseen City-markettiin ruokaostoksille. Päivä oli kaiken kaikkiaan onnistunut ja suurta vaihtelua minulle joka nyt olen kohta kaksi kuukautta kököttänyt enimmäkseen sisällä ja se, että pääsi "isoon" ruokkauppaan oli myös kiva juttu sillä viime viikkoin jos olen kauppaan päässyt niin se on ollut joko Riihikosken tai Auran Sale
Nyt lan katsomaan tv.stä tämän vuoden Syksyn Säveltä.

perjantai 9. marraskuuta 2012

Kotona taas:)

Onpas paljon aikaa vierähtänyt siitä, kun olen viimeksi tänne jotain kirjoittanut.
Syyskuun 22.päivä olin lähdössä skootterin kanssa pyöräsuojasta liikenteeseen ja sitä ulos kammetessani tapahtui onnettomuus jossa skootteri kaatui vasten oikeaa polveani sillä seurauksella, että edessä oli suuri polvileikkaus, viikko sairaalassa ja toista kuukautta evakossa sisaren luon, kun pyörätuolin kanssa en oikein tänne omaan kotiini mahtunut.
Tänään olen joka tapauksessa kotiutunut koska nyt saan varata jalalle puolella apinolla ja pystyn paremmin liikkumaan keppien kanssa. Pyörätuoli on parkissa rappukäytävässä sitä varten, että pääsen vaikka kauppaan jos on tarvis.
Sukkia on syntynyt vino pino sairastelun myötä, jopa niin paljon, että kärsin jo akuutista sukkaähkystä:)
Nyt on puikoilla dropsin Alpacasta kolmas yritys neuletaksita...Olen vissiin aikaisemminkin todennut, että minulla on kolmen aloituksen syndrooma:) Kuvia sitten, kun saan toimeksi

lauantai 15. syyskuuta 2012

puuhasteluja...

Torstaina livahtivat siskon miehen kalastuskäsineet postiin niin nopeasti etten ehtinyt niitä kuvaamaan:) Jotain on siis saatu valmiiksikin täällä neulomossa.
Tässä muutama kuva viikon varrellta:
Tämän kauniin kahvikupin löysin antiikkiliikkeestä Turusta, tämä on Neuvostoliitosta joten kai se nyt sitten antiikkia jo on? Joka tapauksessa se on niin kaunis ja juuri sopiva tulevaa talvea silmälläpitäen, kun on 30 astetta pakkasta ulkona on kiva juoda tästä aamukahvia lämpimässä.

Keittiöremontti on melkein valmis yhtä nuppia lukuunottamatta..se on niin piukassa etten saa sitä millään auki:( Keittiössä on nyt siis kolmea eri sorttia vetimiä ja se näyttää aika hauskalta.

Melkein ehtymättömistä varastoistani löysin tämän kauniin kukkaruukun, laitoin siihen rahapuun ja nyt elän toivossa, että raha alkaisi puussa kasvamaan.

Ja vielä kuva Paronista eilen illalla, oli vissiinkin rankka päivä, kun illalla piti pistää melkein levyksi:)

perjantai 7. syyskuuta 2012

Lämmitystä

Koska sisareni Pia sai mieheltään synttärilahjaksi skootterin piti puikoille luoda silmukat nilkan- ja käsienlämmittimiä varten. Säärystimistä tuli tälläiset:
Sitten esittelyyn rannustimet;

Nämä lähtivät siis Hirvensalmelle kylmiä aamuja ja iltoja odottelemaan, kun Pia kruisailee uudella skootterillaan töihin ja takaisin. Ja varmaan vähän muutenkin:) Ja tuli tilaus neuloa myös hänen miehelleen tälläiset kalaretkiä lämmitäämään..

Ja katsokaa mitä oli postilaatikossa..minun arpajaisvoittoni!! Osallistuin FB.ssä Succaplokin arpajaisiin ja voitin ihanat Paavo-puikkomitta korvikset. Ihanat!

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Syksy on täällä...

Eilen kannoin parvekkeelta kesäkukat roskiin koska olivat jo tulleet tiensä päähän tämän kesän osalta:(
Parvekkeesta tuli niin ankean näköinen, että piti keksiä jokin konsti tupakkatilaani piristämään, no tässä on mietinnän tulos:
Tämmöistä maisemaa nyt siis katselen siihen asti, että keksin jotain muuta:) Ja koska syksy on siis tullut neuloin tämmöiset:

skootterointisukat:) Sisareni muistutti, että nilkat saattavat olla vaarassa saada reuman joten neuloin tälläiset sukat...mallin mukaan nämä ovat joogasukat, mutta ajattelin niiden toimivan myös säärystiminä tossuissa. Ei olisi niin ahdasta tossussa, jos sukassa ei ole kärkeä eikä kantapäätä ja säärystin pysyy paremmin alhaalla, kun se ulottuu jalkapöydän ympäri vähän matkaa, saa nähdä toimiiko?
Joku pahus oli kaatanut skootterini parkkipaikalla ja nyt siitä on ojanpuoleinen peili rikki:( alakerran rouvasihminen tuli onneksi kertomaan, että skootteri on nurin pihalla.
Ja vielä kuva Tiiti-neidistä joka vissiinkin luulee olevansa hyvässäkin piilossa:)

torstai 23. elokuuta 2012

Kirppislöytöjä

Täällä meidän kylän torilla on koko kesän ollut tiistaisin kirpputori. Olen siellä muutaman kerran pyörähtänyt löytämättä koskaan mitään, mutta viime tiistaina löysin, tämän hienon puurasian, sisälle mahtuu sukka-ym puikkoja, sakset ja muuta neulomiseen tarvittavia tavaroita sekä
tämän posliiniastian. Tämän käyttötarkoitus on varmaan ollut marmeladirasia tai joku muu hilloastia, mutta minulla sen sisältä löytyy Balkkanin juhlaa:) Molemmat maksoivat huimat 2€

Pian sukkaprojekti edistyy pikkuhiljaa..Nyt on puikoilla myös edelleen neuletakki ja koukulla makuuhuoneen verho. Olenkin ajatellut siirtyä systeemiin, että esim. tänään neulon Pian sukkaa, huomenna neuletakkia, ylihuomenna virkkaan verhoa ja taas alusta:) näin kaikki projektit edistyvät tasaista tahtia pikkuhiljaa. Puikoille pääsyä odottaa myös oranssi Nalle josta suunnittelin tekeväni säärystimet nyt, kun syksy on saapunut skootterin kanssa kruisaillessa ranteet ja nilkat palelevat eniten.

tiistai 21. elokuuta 2012

Viikolla puuhasteltua

Koska kunta tekee jotain sähköhommia lähistöllä on sähköt menneet ja tulleet sillä seurauksella, että myös netti menee ja tulee...viimeksi yhteys oli perjantaista maanantaihin kadoksissa, huoh!
Mutta syy miksi nyt aloin kirjoittelemaan on se, että koska nuoruudessani onnistuin ohittamaan Hippi-vaiheenkoknaan niin se on selvästikin tullut takautuneena nyt:) Kukkia on;
Käsityösaksissa ruusu, ihanat!

Skootterissa, kypärässä ja vielä on tallessa muutama tavaraboxia varten sitten, kun se tulee paikalleen. On myös kukalliset keittolevyn suojukset;

Ihanat Myrnat, löysin nämä Riihikoskella olevasta aarrekaupasta, Kolme kolikkoa aaahh koko talon alakerta täynnä kaikkia eilisen tavaroita ja astioita. Hyllyjen välissä liikkuessa tulee kyllä vähän norsu posliinikaupassa-efekti ja kaikkea huomaa tarvitsevansa juuri nyt.
On täällä myös touhuiltu hyödyllisiäkin hommia...metsästä kotiutui  puoli kassillista kanttarelleja, ei eivät ole itse poimittuja vaan kaverin kautta saatuja:)
Hirvensalmenlaisesta metsästä poimittuja mustikoita, osa on pakastettu ja osasta tein mustikkahilloa
Melkein unohdin tämän...olen tehnyt keittiöremonttia vaihtamalla kaapeista vetimiä pikkuhiljaa.... niin tämäkin kuuluu siihen kukkaislapsiosastoon:)
Ja kyllä on myös käsitöitä tehty Pialle pitkiä ylipolvensukkia, neuletakkia ja visiitti Lankamaailmaan innoitti virkkaamaan:) työnalla on verho makuuhuoneeseen. Virkkaaminen ei ole minun suosikkilajini koska en osaa tehdä muuta kuin täysiä ja tyhjiä ruutuja, mutta toivon tämän valmistuvan sillä malli on ihana

tiistai 14. elokuuta 2012

Päiväretkellä

Tänään oli niin kaunis aamu, että päätin lähteä päiväretkelle Paloäkeen ruusuisella skootterillani
Koska minulla on kolmen aloituksen kirous mukaan lähti puikot, mallilehti, iso muki kahvia ja kerä Dropsin Alpacaa. Löysin sisareni ateljeesta kivan neuletakkimallin ja siksi piti taas aloittaa alusta:)
Niin kuin huomaatte ihan on alkutekijöissään tämä...Kyllä olikin mukava ilma istua keinussa, juoda kaffetta ja ihmetellä maailman menoa

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Ihanaa Alpacaa

Ostin Tapion kaupan ale.sta ihanaa alpacaa ja nyt siitä on tulossa neuletakki
Olin ajatellut neuloa Dropsin malleista neuletakin, mutta ohje oli niin pitkä ja vaikealukuinen etten jaksanut sitä.
Niinpä tästä tulee nyt kokoelmamalli:) Mallineule on napattu siitä Dropsin neuleesta ja muut ohjeet Novitan lehdestä:) Neulon etu-ja takakappaleet yhtaikaa pyöröpuikolla kainaloon asti joten silmukoita on yhdessä kerrosessa ihan kiitettävän paljon 301!
Ensi viikolla on rahapäivä ja olen suunnitellut tekeväni retken uuteen Turussa avattuun Lankamaailman myymälään. Liikkeen viralliset avajaiset ovat vasta loppukuusta, mutta avasivat hiljaisuudessa jo. Odotan paljon hyviä avajaistarjouksia:)

maanantai 6. elokuuta 2012

Kesäretki osa 2

Torstai-aamuna heräsimme kissojen kanssa matkapäivään, olimmehan lähdössä Hirvensalmelle juhlistamaan 70v synttäreitä:)

Tässä makatavarat viikonlopun matkaa varten. Jotenkin en sitten osaa ollenkaan matkustaa kevyesti ja nytkin oli matkalaukussa ihan liikaa vaatteita.

Maisemat matkalla Aurasta Hirvensalmelle ovat moninaiset, onhan välimatkaakin n 400 kilometriä.
Matkustussää oli mukava ei liian kuuma eikä vesisadetta
Perillä saunottiin tietysti melkein joka päivä ja mikäs on saunoessa, kun tontilla on ihana rantasauna.

Rantasaunalla oli mukana erinäisiä varusteita; neuleita Taijalla ja minulla, kahvia siideriä ja muita saunajuomia

Minulla oli rannassa mukana myös kynsientekovälineitä. Ihan kivan näköiset tuli ja vielä ilmaiseksi, melkein:) Kissat nauttivat suuresta ulkotarhasta ja olivatkin siellä melkein koko viikonlopun

Veetillä oli suu messingillä, kun pääsi uimaan, saunaan, kalastamaan Viljamin ja Papan kanssa

Lauantaina skoolattiin Pian kunniaksi, syötiin ihania ruokia, vietettiin mukavaa yhteistä aikaa mukavien ihmisten seurassa ja tietysti taas saunottiin...

Sunnuntai-aamuna Paroni päivysti aamiaispöydässä josko jotain herkkua tulisi tarjolle...

Kässäpussissa oli matkaeväänä neuletakkilangat ja kahdet sukkalangat:)

Nämä sukat valmistuivat melkein koknaan matkan aikana, lankana on joskus käsityö Elisasta ostamani pallo. Ihana lanka, pitää käydä seuraavalla kaupunkikäynnillä tsekkaamassa onko sitä vielä. Niin ja Turkuun on avattu uusi lankakauppa nimeltään Lankamaailma ja aika hulppealta tarjonta kuvien perusteella näyttää, kiva että on tullut uusi lankakauppa ja onhan siellä muitakin käsityötarvikkeita pilvin pimein:)

Ja niinhän sitä sanotaan, että " bortta bra, men hemma best:)
Hyvin meni matka ja mukavaa oli nyt vaan odottelemaan seuraavaa matkaa johonkin..

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Sieniretkellä

Aamulla kovalla tohinalla ajelin skootterilla Pappalaan ja suunnistin metsään

Maaston alkuosuus oli aika vaikeakulkuista, kun ruoho oli niin pitkää ettei pystynyt näkemään mistä kohtaa Haapanen on traktorillaan ajellut. Selvisin kuitenkin kaatuilematta, mutta joku oli jo tyhjentänyt kanttarellipaikan:( ja minä olen niin onneton metsässä liikkuja etten uskaltanut lähteä kauemmas metsänhoitotiestä sieniä hakemaan

Koivukujalta löysin tämän vaivaisen saaliin, mutta taidan saada siitä kuitenkin itselleni pienen sienikastikkeen

Eilen löysin mielenkiintoisen salaattiohjeen; mozzarellaa, mansikoita ja basilikaa. Sitä ajattelin itselleni lounaaksi tehdä. Ostin myös balsamicoa, ohjeessa oli vain oliiviöljyä, mutta ajattelin balsamicon myös sopivan. Saa nähdä sitten

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Puolivalmiste

Tein tänään toisen version siirrännäismallista;Ensimmäiseen neuloin liian lyhyen varren, kun en malttanut odottaa, että pääsen kuvion kimppuun. Tämän näköinen siitä tuli. Tämä on siis toinen koevedos, mutta tämäkään ei ole samanlainen kuin mallissa. En oikein nyt ymmärrä missä teen väärin tai tiedän minä, että kukan varren ja seuraavien kukkien välissä on molemmin puolin kaksi nurjaa silmukkaa liikaa..mutta kun tein juuri niin kuin mallikaavio käski:( No pidän nämä ekat nyt itselläni ja katson jos keksin sen virhekohdan
ja neulon sitten muille annettavia kukkasukkia:)

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Sateen sattuessa neulomista:)

Eilen sadesäällä päätin ryhtyä tuumasta toimeen ja aloitin sukan johon kokeilin mallineuletta jonka olin alkukesästä löytänyt. Saatiin nuoremmalta sisarelta neulekerhon mallikirjoja jotka jaettiin tasan toisen neulojasisaren kanssa
Tämä mallikirja on vuodelta 1985:) Neuleita ei muuten oikein voi toteuttaa, mutta kuvioita voi kopioida.
Toisen sukan jo hosuin valmiiksi, mutta jossain kohdin olin tehnyt jotain kummallista koska kuvio ei näytä ihan samanlaiselta...nyt on menossa toinen sukka ja jos kuvio näyttää erilaiselta kuin toinen niin purkamaan joudun..

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Kirppislöytöjä ja vähän muutakin

Eilen käytiin Salossa kirpputorilla ja se olikin aika valtavan kokoinen. Tälläiset ihanuudet kotiutuivat; ihana kaffepurkki ja Paratiisi-muki. Edullisesti sain:) Illalla kävin Stokkan nettikaupassa katsomassa ja muki maksoi siellä kaksi kertaa enemmän mitä minä maksoin ja kaffepurkkikin oli kohtuuhintainen

Tapion nettikaupassa on ale ja sieltä tuli tilattua Alpakanvillaa jotain kivaa neuletta varten. Nyt olen vähän mallia katsellut, mutta vielä ei ole oikein sopivaa löytynyt.

Ja vielä päivän kuva kissalasta. Tiiti nautiskeli auringon lämmöstä päiväunilla parvekkeella.
Kyllä oli hyvä ostos tämä kiipeilypuu parvekkeelle, kissat käyvät vuorotellen pongailemassa lintuja ja tarkastamassa muutenkin mitä alapuolella tapahtuu:)