lauantai 26. tammikuuta 2013

onpa taas aikaa kulunut:)

Taas on vierähtänyt pari viikkoa siitä, kun olen tänne mitään kirjoitellut, johtuu oskasi siitä, että viimeksi en saanut kuvia lisättyä ollenkaan :(
No nyt näyttää taas onnistuvan..tässä on koko kuminaamainen sisarusparvi illallisella.
Teimme 14-15.1 jäähyväisristeilyn Isabellalla jossa olikin komea joukko entisiä ja nykyisiä työntekijöitä koolla. Oli tosi mukavaa tavata ihmisiä joita ei ole vuosiin nähnyt.
Naurettiin niin, että vesi lensi silmistä muistellessamme kaikkia merihenkilöstön edesottamuksia vuosien varsilta.
Ihan loistava idea oli koota tämä porukka yhteen, kuka sitten idean isä tai äiti olikaan niin kiitos!!

Myös jalkarintamelle kuuluu uuisa tuulia, nyt olen saanut jättää kaikki kepit pois ja saan astua jalalle koko painolla. Pieni kävelykeppi minulla on vielä ulkona liikkumista varten. Liukkaalla kelillä se on vähän varmuutta antava vaikka ei varmaan minua pystyssa pidä.
Neulomossa on taas valmistunut ohuita sukkia itselle ja nyt on työnalla tämmönen:


 Dropsin Alpacasta valmistuva "laatikkoneule" Novitan mallilla. Tykkään neuloa tätä Alpacaa, se on niin pehmeää ja lämmintä.
Torstaina tein koematkan bussilla Turkuun ja aika mukavastihan tuo luonnistui, alaspäin tulo bussista ulos oli vähän hankalaa, mutta onnistui kuitenkin. Kaupungilla kuljeskelin Stockamannilla ja Wiklundilla naisten vaateosastoilla ja vain katselin ihania kevätvärejä joita hyllyt ja rekit pullistelivat. Niin kauniita puhtaita värejä, oikeaa väriterapiaa...oli tietysti myös pastelleja mutta sain piettyä päätökseni eikä kassissani ollut yhtään vaatekappaletta, kun läksin kotiin.

Kävin myös Nissenillä tilaaamassa uuet lasit, kun tarjouksena oli toiset ilmaiseksi. Otin ilmaislaseiksi aurinkolasit vahvuuksilla, kun muuten ei tule yhtään käytettyä aurinkolaseja kun ei näe mitään. Varsinaisiksi silmälaseiksi valitsin oranssit muovipokalasit, odotan niitä kovin. Sitten minulla on kahdet täysin erilaiset lasit joita voin vaihdella mielialanmukaan:
Tässä vielä parin viikon takainen kuva Paronista aamulla :)

torstai 10. tammikuuta 2013

Vanha Vuosi painuu historiaan ja Uusi Vuosi saa mahdollisuutensa:)

No niin nyt on sitten Joulut, Uudet Vuodet ja Loppiaiset juhlittu.
Rauhallisesti on kaikki soljutnut tässä residenssissä. Uuden Vuoden otin vastaan kotona. Kunta oli järjestänyt hienon ilotulituksen ja koska laukaisupaikka oli läheisen liikekeskuksen pihalla olin aitiopaikalla sitä ihastelemassa.


Nyt en taas oikein ymmärrä tätä ohjelmaa...yritin lisätä kuvaa ihanasta langasta jonka sain eilen, mutta jostain syystä en nyt saa sitä liitettyä tähän:( höh!!

Eilen illalla oltiin sisareni kanssa Turun Logomossa Voice of Finlandin kaksintaistelu-nauhoituksessa.
Kokemus oli kaikenkaikkiaan tosi positiivinen. Minulla, kun leikattu jalka edelleen asettaa liikkumisrajotuksia, meinasi mennä sormi suuhun heti parkkipaikalla, kun ilma oli pakastunut ja piha oli jäässä, epätasainen ja kaiken lisäksi kuljettavana olisi ollut kohtuullinen matka autolta pääovelle.
Kysyimme parkkivahdilta olisiko joku mahdollisuus parkkeerata johonkin muualle. Saimme luvan ajaa inva-paikoille jotka olivat sisäänkäyntiä vastapäätä joten kunnialla selvittiin:)
Sisälle päästyämme huomasimme, että saliin jossa ohjelma tehtiin pääsi vain portaita pitkin...
Minulta olisi kulunut koko 2,2 tuntia ylös pääsemiseen, mutta avulias henkilökunta tuli avavuksemme ja pääsimme toista reittiä hissillä kerrokseen jossa sijaitsivat aitiot, siellä istuimme kuin arvokkaammatkin vieraat seuraten ohjelman tekoa joka oli suhteellisen mielenkiintoista näin maallikon silmille.
Esitykset olivat loistavia enkä tuntenut minkään asteista kateutta neljää valmentajaa kohtaan jotka joutuivat pudottamaan joka duettoparista toisen kotimatkalle.
Oli todella mukava kokemus, Kiitos vielä kerran Taija ja Laura!!