maanantai 30. toukokuuta 2011

Ajattelemattomuutta..

Tänään ajattelemattomuuttani aloitin uuden sukan..ja KYH.n alkun on aikaa vain yksi kokonainen päivä.
Ilmoittauduin mukaan ja nyt jännittää pystynkö vastaamaan haasteeseen.
Heinäkuun lopussahan sen sitten näkee miten onnistuin.
Nyt äkkiä soffalle neulomaan nämä sukat valmiiksi ettei tule stressiä:)

lauantai 28. toukokuuta 2011

Torni

Tässä ihailtavaksenne tornillinen Lai-La-Lai-lankaa:=) Punainen kerä jouduttiin kerimään käsipelillä, kun ei suostunut pysymään vyyhdinpuun päällä. Nämä kaikki vielä miettivät miksi haluavat muotoutua. Mohair-silkistä(punainen pallo) olen ajatellut huivia, saas sitten nähdä. Ihania ovat kaikki.
Vaaleanpunaisessa puuboxissa on hylättyjä sukka- ym.puikkoja. Nyt, kun minulla on ruusupuisia- ja KnitPron puikkoja en halua muita enää käyttää, kuin äärimmäisessä hädässä.

perjantai 27. toukokuuta 2011

Kesäsukat nr 2

Kesäsukat ovat valmiit, mutta missä on kesä?
Nämä ovat ihanat jalassa Italialaista Fortissima -lankaa jossa puuvillaa ja stretsiä. Neuloessa jo pekäsin, että ovat liian pienet, mutta hyvin mahtuvat jalkaan.
Tulossa tylsän näköinen päivä; ei aurinkoa missään, tuulee eikä lämpötilakaan päätähuimaa. Tästä tulee varmaankin neulontapäivä radiota kuunnellen. Taidan hemmotella itseäni tälläisenä päivänä jollain hyvällä pasta-aterialla. Kokkaaminen on yksi minun harrastuksistani ja tästä syystä on keittiön"kolossa" lattialla toistametriä korkea pino keittokirjoja ja ruokalehdet kaupassa aina jotenkin päätyvät minun ostoskärryyni. Lehtiä on mukava katsella niissä on kauniita kuvia ja aina joku resepti päätyy kokeluunkin.

torstai 26. toukokuuta 2011

I.V.N.N.K

I.V.N.N.K oli tänään neulomassa uudessa paikassa, Bossaliina Turussa. Ja mikä ihana paikka! Pieni kahvila-ravintola keskeiseisellä paikalla Turussa. Tilassa oli vain 8 pöytää, mutta kaikki ihanaa retroa ja eri mallisia, yksi esim. vanhasta puuovesta tehty ja lasilla päällystetty, pöytien ympärillä tuolit olivat kuka minkäkin näköinen. Miljöö oli tosi kivan näköinen. Katossa roikkui valaisin joka oli tehty polkupyörän vanteesta ja kahta eri väriä olevasta maistiaismukista, siis muovisesta.  Käykääs tsekkaamassa. Tyttäreni kävi myös piipahtamassa ja häneltä sain taas lisää materiaalia keittiön verhokappaa varten eli pikkuisia ja vähän suurempia pitsiliinoja sekä Laikan värjäämöstä ihanaa huivilankaa, 75%super fine mohair, 25% silkkiä ( kuva yllä). Nyt vaan mallia etsimään:=) Mukavaa oli. Nähdään taas!

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Tekemättömyyspäivä

Tänään vietän tekemättömyyspäivää tai tietysti neulon keskeneräisiä töitäni.
Puikoilla ovat Fortissimasasta kesäsukat itselle ja vaaleasta paljettilngasta on tulossa soffatyyny.
Paljettilanka on Tirana nimeltään ja olin suunnitellut tekeväni siitä huivin, mutta päädyinkin tekmään soffatyynyjä. Pitäähän soffallakin olla vähän blingblingiä:)
Tätä  soffatyyny- projektia on mukava tehdä esim televisiota katsellessa ja varmaan otan sen huomenna mukaan I.V.N.N.K.n neuletreffeille.Porukassa neuloessa kun ei voi olla mitään sellaista jossa pitää seurata mallikaavioita ym.Siis ainakaan minulla.. Olemme vaihtaneet paikkan Bossaliinaksi. Siellä on kuuleman mukaan hyvää kahvia, kahvileipiä ja paikkakin on mukava.
Siis tekemättä mitään kummallista tänään.

maanantai 23. toukokuuta 2011

Huivi tai torkkupeitto:=)


Huivi valmistui eilen ja on ollut pingotuksessa tänään. Malli on Alina, mutta jotenkin tämä nyt näyttää erilaiselta kuin mallissa ollut. En varmaan saanut sitä pingotetuksi oikein tai sitten renuapitsiä olisi pitänyt neuloa enemmän. Ei haittaa minulle tämä kelpaa vallan mainiosti!! Ei muuta kuin uutta puikoille.

lauantai 21. toukokuuta 2011

Silmukkamerkkejä

Alinaa neuloessani huomasin, että tarvitsen lisää silmukkamerkkejä. Tänä aamuna sitten nämä väkersin.
Huivi on edistynyt jo reunapitsiin asti. Valmista tulee varmaankin piakkoin:=)

torstai 19. toukokuuta 2011

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

For those who love to knit

Puikko valikoimani on saanut täydennystä.Kahdet  ihanat ruusupuiset sukkapuikot sekä KnitPron pyöröjä, eri mittaisilla kaapeleilla ja irtopäillä. Näillä on ihanaa neuloa :=)

Kässäpussissa keskeneräistä...

Huomenta! Tänä aamunakin taivas on harmaa ja viittä vaille vesisadetta. Joten puikot kilisee ( paitsi etteivät kilise:) . Kässäpussissa on kaksi keskeneräistä työtä vaaleanvihreästä teelmyksestä on tulossa Alina-huivi, mallin sain tyttäreltäni Tuilta, lankana jo useaan kertaan puikoilla ollut Lankabaarin hiuvilanka ja sukka  itselle kesäsukaksi. Lankana Italialainen Fortissma. Uusi tuttavuus minulle, mutta ihana neuloa. Harmittaa etten tullut ostaneeksi enemmän Tallinnasta. Hintavertailussa suomessa myytävään huomasin, että yhden kerän hinnalla olisin matkalta saanut 3-4 kerää:( Mutta ensikerralla tiedän ja varmasti ostan tätä lisää.

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Kesäsukat

Valmistui iloiset kesäsukat : =) Lanka oli mukava neulottava ja myös hyvin juoksevaa, nämä valmistuivat yhdestä kerästä. Nyt on pakko valita seuraava lanka äkkiä puikoille, eihän illan jääkiekkopeliä muuten hermo kestä. Kohta huudetaan; Ihanaa Leijonat Ihanaa!!

lauantai 14. toukokuuta 2011

Arvatkaas mikä tämä on?

Unohdin ihan esitellä tämän ihanan vaaleanpunaiseen ruusupussiin pakatun varaostoskassin. Pakkauksen koko on 8 x 6 cm, siis sopii jokaiseen käsilaukkuun. Sain tämän Xantelta eilen Tallinnassa :=) Kiitos!

I.V.N.N.K.n Tallinnan matka 12.5

12.5 starttasimme aamulla ennen kuutta kohti Raisiota ja bussipysäkkiä, matkalla Tallinnaan
Tässä matkalla. Neuleet eivät vielä ole ehtineet laukkujen kätköistä.

Yövyimme Tallinssa, äkkiä tyhjät laukut hotelliin:) ja Karnaluksiin. Neulojan taivaaseen. Siellä vierähti tovi jos toinenkin, pitihän kaikki langat vääntää ja kääntää ja sitten tehdä vaiketa päätökset mitkä kerät matkaavat kanssamme lahden yli kotiin...
Niin ja kyllähän ihan kiitettävästi löytyi tavaroita pussukoihin.

Tässä oli jo käyty parissa muussakin putiikissa, minä laukkuvahtina.

Lounasaika oli jo kaukana takana, kun vihdoin maltoimme istua Virukeskuksen Amarilloon syömään.
Katkarapusalaattia,

Kanakoipia,

Friteerattuja herkkuja, valkoinen dibbisoosi oli todella väkevää..

Ostettiinhan me muutakin kuin lankaa..

Tässä huonekaverini Xanten torstain saalis
Ja tässä minun.

Aika myöhän illalla ehdimme illalliselle vanhaan kaupunkiin Must Lammas- nimiseen ihanaan pikkuiseen ravintolaan. Hyvää ruokaa, hyvä palvelu ja kohtuu hinnat, suosittelen!

Ravintola tarjosi ruokahalun herättäjän, aika vahvan.
Valkosipuli etanoita,
Paistettua kirjolohta,

Porsaanpotkaa,

Lampaankyljyksiä,

Joku jaksoi vielä myös jälkiruuan, minä en jaksanut.
Hyvän ilallisen jälkeen kävelimme kukkakujan kautta hotelille. Niin kauniita ja melkein ilmaisia kukka-asetelmia, mutta ne jätimme ostamatta pitkän kotimatkan vuoksi.

Tänään oli velä ennen paluumatkaa pakko rynnätä Sada-markettiin ostamaan Viron villaa. Nämä ostin ajatellen jo ensi talvea, ihanan lämpimiä huiveja.
Tässä on neljän neulojan matkatavarat 1,5 päivän matkasta Tallinnan ostosparatiisiin.

Niin ja syötiinhän me myös laivalla tänään, hyvää hampparia.

Ja vielä viimeinen kuva matkalta, katon kautta otettu:)
Mukavaa oli ja kiitos matkaseuralle!

maanantai 9. toukokuuta 2011

Pitsiliinoja Äitienpäiväksi

Sain tänään tyttäreltäni Äitienpäivälahjaksi virkattuja pitsiliinoja:)) Tämäkin on pitkäntähtäyksen projekti, ostelen liinoja aina, kun sellaisen jossain näen. Eikä ole tarkaa minkä värinen tai muotoinen liina on. Pääasia, että sen on joku käsintehnyt...
Tarkoituksena on tehdä liinoista verhokappa keittiönikkunaan. Röyhkeästi plagioin idean yhdestä käsityöblogista ( sitä en kyllä enää muista kenen se oli) Blogissa esiteltiin virkatuista pikkuliinoista tehty verho ja ihastuin siihen heti. Kiitos hänelle joka on idean keksinyt!

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Matto

Ostin viime neuletreffeillä ontelokudetta josta kuvittelin virkkaavani maton keittiöön, mutta virkkuukoukku ja minä olemme toivoton yhdistelmä. Matto lähti heti alussa muotoutumaan kellohelmaksi joten purkamaan  jouduin. Luovutin ensimmäisen yrityksen jälkeen ja siirryin pyöröpuikkoon kokoa 12. Saas nyt sitten nähdä tuleeko tästä kunnollinen?
Surkea ruskea kasa on maton raaka-aine..hermot menivät huonoon kuntoon yrittäessäni keriä siitä keriä. Tein itseni kanssa kompromissin ja kerin tätä tarpeen mukaan:)

lauantai 7. toukokuuta 2011

Tavis-sukat valmistuivat

Tavis-sukat, mutta mikä ihana lanka!! Lankabaarista ostettu merinovilla jota oli ilo neuloa. Tätä on saatava lisää. Näillä sukilla ei raaski kävellä muualla kuin höyhensaarilla :=))

perjantai 6. toukokuuta 2011

Ihanaa kesä tulee!!

Tämä ruusu ei vielä ihan ole ruusupenkistä ulkoa, mutta on niin kesäinen!!
Ikkunakasvihuoneessa on kahdessa ruukussa kasvu täydessä vauhdissa, mutta kaksi on edelleen ihan mustina.
Puuvillaneule on edistynyt  hihoihin asti joten voi olla, että se valmistuu samoihin aikoihin, kun kesä on  täällä.
Hyvä viikonloppua!